Tietoyhteiskunta

Allekirjoita kansalaisaloite henkilötunnuksen kieltämiseksi tunnistautumisesta

Posted on

Olen jo pitkään ollut turhautunut siihen, että henkilötunnusta käytetään ikäänkuin salasanana. Henkilötunnus ei kuitenkaan ole, eikä sitä ole tarkoitettu mihinkään monimutkaisempaan kuin henkilön yksilöimiseen, nimi kun tunnetusti ei ole uniikki eikä sitä näin ollen voida käyttää. Kuten aloitteessakin todetaan, vaihtoehtoisia tunnistautumistapoja ovat esimerkiksi sähköinen tunnistautuminen tai perinteinen paikan päällä käyminen. Siirrytään siis käyttämään niitä. Allekirjoita […]

Tietoyhteiskunta

Kulmuni hölmöili puhuessaan EU-käyttöjärjestelmästä, mutta mitä oikesti pitäisi tehdä?

Posted on

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni vaati puheenvuorossaan 26.2. Euroopalle muun muassa omaa käyttöjärjestelmää ja internet-selainta. Kulmunin tarkoitus ja aate ehdotusten taustalla on hyvä (eikä taatusti ansaitse internetin siihen kohdistamaa pilkkaa), mutta painopisteet paljastavat ettei teknologia ole Kulmunin suurin vahvuus. Euroopan ei kannata panostaa oman käyttöjärjestelmän kehittämiseen, sillä Linux-pohjaisista käyttöjärjestelmistä löytyy jo useita valmiita, varsin hyvin toimivia […]

Ilmastonmuutos

Allekirjoitin SEM:n kannanoton ydinkaukolämmön selvittämisestä

Posted on

Allekirjoitin Suomen Ekomodernistien Ydinkaukolämpö mukaan kaupunkien energiapalettiin – kannanoton. Aloitteen tavoitteena on käynnistää selvitys kaukolämmön tuottamiseksi ydinvoimalla. Teknolgoisena ratkaisuna toimisi tällöin lähinnä SMR:t (Small Modular Reactor), jolloin puhutaan huomattavasti Olkiluoto3:sta pienemmistä, noin 300-500MW, sarjatuotetuista reaktoreista. Nämä ovat luonnollisesti helpompia (lue: nopeampia ja halvempia) rakentaa kuin isot reaktorit. Pelkästään lämmöntuotantoon käytettävässä voimalassa voidaan hankkeen kokonaiskustannuksia tiputtaa entisestään jättämällä generaattori […]